Aktiivista kerhotoimintaa ja harrastamista
Teatterivaihtoehtoja:
Sademies, Tampereen teatteri, 4.4.2019
Ilmoittautuminen 28.2. Kaijalle lomakkeella
Matkapaketti 65 €/henkilö + 11 €/henkilö kahvi/tee ja kinkkuleivos
Varattu 20 paikkaa
Pakolaiset, Tampereen teatteri, 24.4.2019
Ilmoittautuminen 20.3. Kaijalle lomakkeella
Matkapaketti 65 €/henkilö + 11 €/henkilö kahvi/tee ja saaristolaislohileipä (tai kinkkuleivos)
Varattu 20 paikkaa
OTTEITA TOIMINTASUUNNITELMASTA 2019
Yhdistyksen 35. toimintavuosi. ” Seniorit-iloista ikääntymistä” Kansallisen senioriliiton arvojen mukaan: Elämänmyönteisyys – suoraselkäisyys – vastuu itsestä ja muista – itsensä ja toisten arvostaminen – perinteiden kunnioittaminen.
KERHOT
YHTEISKUNNALLINEN kerho kokoontuu säännöllisesti kuukauden toisena keskiviikkona 9 kertaa vuodessa Palvelutalo Honkalassa klo 13.00. Vietämme yhteistä aikaa ruokaillen ja keskustellen ajankohtaisista aiheista alustusten pohjalta.
Muistetaan jäseniä heidän erilaisissa elämän tilanteissaan ja merkkipäivinä.
Keskustellaan ja tiedotetaan tulevista tapahtumista. Otetaan vastaan uusia aloitteita.
Pidetään arpajaisia toiminnan rahoittamiseksi.
KULTTUURIN KERHO tutustuttaa senioreita esitelmin, opastetuin kotimaahan ja ulkommaille suuntautuvin matkoin/retkin taiteeisiin, museoihin, näyttelyihin, teatteriesityksiin, konsertteihin. Osallistutaan piirin ja liiton yhteisesti järjestämiin tapahtumiin.
VIRKIKSESSÄ Järjestetään liikuntaa kuntosalilla viikoittain, patikoidaan, sauvakävellään ja retkeillään Ruoveden luonnossa. Järjestetään talvella laskiaistapahtuma.
LAULUSENI viihdekerho aktivoi senioreita laulamisen harrastuksessa.
KEVÄT- JA SYYSKOKOUKSET
Kevätkokous pidetään maaliskuun kerhon yhteydessä ja syyskokous marraskuun kerhon yhteydesssä.
EDUSTUKSET
Osallistutaan piirin kevät- ja syyskokouksiin vähintään jäsenmäärämme mukaisella edustuksella sekä tarpeen mukaan piirin koulutustilaisuuksiin.
Piirihallituksen jäsenyysvuoro 2019-2020 on Virroilla ( Pentti Tikkanen)
Vanhusneuvostossa edustaa jäsen Eila Virkajärvi ja varalla Eila Haavisto
JÄSENHANKINTA
Uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan elämänmyöntesten ja iloisesti ikääntyvien seniorien joukkoon. Yhdistyksen kotisivuilta saa hyvää tietoa toiminnastamme ja myös säännöistämme, joihin on kirjattu elämän arvomme ja se että olemme puolueista riippumaton eläkelläisyhdistys
VARAINHANKINTA
Varat toimintaan kertyvät jäsenmaksuista, arpajaisista ja osallistumismaksuista.
Ilmaisiin palveluihin ei yhdistyksellä liiemmin ole varaa ilman avustuksia.
Kunta on alkanut myöntää perusteltuja avustuksia myös eläkeyhdistyksille.
Mahdollisiin projektiluontoisiin kohteisiin voidaan hakea avustusta piiriltä ja mahdollisesti Liitosta
TIEDOTTAMINEN
Yhdistys tiedottaa omista, piirin ja liiton asioista ( ruovesi.senioriyhdistys.fi) kotisivulla ja Ruovesi-lehden seurapalstalla sekä kuukausikokouksissa.
9.1 | Kuukausikokous, Vanhetaan yhdessä | Reijo Kärkelä |
13.2. | Kuukausikokous | |
23.2. | Puccinin Ooppera La Boheme, klo 15.00 Tampere-talo. Katso linkkiä. Ilmoittautumiseen Ilmoittautumislomake. Ilmoittautuminen viimeistään 22.1.2019. ilmoittautumislomakkeella! | Kaija Korppoo |
5.3. | Laskiainen, Hyytiälän metsäasema, Ilmoittautumiseen Ilmoittautumislomakeella. | |
13.3. | Kevätkokous | Reijo Kärkelä |
| ||
10.4. |
| Reijo Kärkelä |
8.5. | Kuukausikokous | Reijo Kärkelä |
11.9. | Kuukausikokous | Reijo Kärkelä |
9.10. | Kuukausikokous. | Reijo Kärkelä |
11.12. | Joulujuhla | Reij Kärkelä |